16.08.2010 00:00

PK-JOKOn strategiamallipohjainen strategiavalmennus saa hyvät palautteet

Plastexin toimitusjohtaja Jyrki Ant-Wuorinen ja LAEC:in Professori Mika Sillanpää

Ilmoittaudu nyt uusittuun Aalto pk-JOKOon.

Linkki Aalto Pk-JOKOn sivulle >>>

 

Professori Mika Sillanpää ja LAEC –yksikkö osallistuivat Aalto Yliopiston Pk-JOKO koulutukseen 2009-2010, jossa Cone Advisorin työkaluilla ja ohjauksella kehitetään käytännössä toimivaa strategista johtamista. Noin puolen vuoden aikana luotiin strategiamalli ja toteutettiin sen käytäntöönvienti.

Lähtökohdan haasteena osallistaminen

”Yksikkö oli varsin tyypillinen yliopiston tutkimusryhmä: ei selkeää toiminnallista strategiaa, mutta toki profiloituneet tutkimusalueet. Kehittämistarpeena oli ennen kaikkea henkilökunnan osallistaminen suunnitteluun ja strategian jalkauttaminen.”

”Strategian mallinnus konkretisoi strategian tartuttavaan muotoon...”

”... ja oli ensiarvoisen keskeinen työkalu strategian työstämisen lisäksi myös sen konkretisoimisessa ja jalkauttamisessa. Sillä saatiin kurottua umpeen abstraktiuden ja jalkauttamisen usein niin pitkä syvänne."

Strategiamallinnus toimii nyös julkisella sektorilla

"Olen täysin vakuuttunut strategiamallinnuksen lisäarvosta myös julkisella sektorilla. Konkreettisena hyötynä myös se, että "pakotti" pohtimaan tilannettamme strategisella tasolla arjen manageroinnin lisäksi. Henkilöstölle myös kirkastuu toiminta ja tavoitteet paljon paremmin strategian myötä, samoin kuin selkenee paremmin se, miksi mitäkin teemme.”

Osa sparrauksesta toteutettiin verkon yli yhteysohjelmalla

”Verkon yli keskustelu minulle uutta, mutta käytännössä ainakin yhtä helppoa kuin face-to-face, koska reaaliaikaisesti kävimme lävitse ja työstimme samaa aineistoa.”

”Ohjelma ja malli visualisoivat strategian - ohjelman käyttö oli helppoa.”

Professori Mika Sillanpää, LAEC

 

Toimitusjohtaja Jyrki Ant-Wuorinen ja Plastex osallistuivat Aalto Yliopiston Pk-JOKO koulutukseen 2009-2010

"JOKO-koulutuksen erittäin hyödylliseksi, koska siinä saattoi päivittää kaikki keskeiset PK-yrityksen liiketoiminnan osa-alueet."

Toimiva oppimisympäristö

"Oppimista edesauttoi erittäin vapautunut, keskusteleva ja jopa kyseenalaistava ilmapiiri. Myös ennakkotehtävät sekä palautettavat työtehtävät olivat hyödyllisiä ja mielenkiintoisia, koska ne taustoittivat ja selvensivät opeteltavia asioita."

"Luennoilla syntyi monipuolisia keskusteluja, koska osallistujat olivat eri aloilta, eri kokoisista yrityksistä ja eri puolilta Suomea, jolloin oli mielenkiintoista verrata toimintatapoja ja kokemuksia esim. myyntistrategioissa, raportoinneissa, jne."

Yrityskohtainen oppiminen on tehokasta monella tavalla

"Kaikkein tehokkaimpia ja hyödyllisimpiä olivat kuitenkin yrityskohtaiset valmennukset. Niissä päästiin syvälle yrityksen toimintaan ja asioiden käsittelyyn osallistuivat yrityksessämme nekin, jotka eivät olleet koulutuksessa."

"Kaikki luennoitsijat olivat erittäin kokeneita alansa osaajia, mikä ilmeni monina käytännön caseina ja mielenkiintoisina esimerkkeinä todellisesta yrityselämästä. Niiden kautta oli helppo päästä asioihin konkreettisesti sisälle ja verrata tilanteita oman yrityksen toimintaan."

"Henki kurssilla oli hyvä ja vapaa-ajallakin viihdyimme yhdessä, joten sivutuotteena saimme eri alojen osaajista muodostuvan hyvän uuden kontaktiverkon."

Toimitusjohtaja Jyrki Ant-Wuorinen, www.plastex.fi

Ilmoittaudu nyt uusittuun Aalto pk-JOKOon

Linkki Aalto Pk-JOKOn sivulle >>>

 

 

Pyydä oma 30-päivän testi lähettämällä yrityksesi tiedot (yrityksen virallinen nimi ja yhteyshenkilön sähköpostiosoite). Pyynnön saatuamme luomme ohjelmiston käyttöösi saman päivän aikana.



Seminaari liiketoimintainnovaatiosta

Helsingissä keväällä - elokuussa 2012 johdantoseminaari liiketoimintainnovaatioihin ja ketterään liiketoiminnan kehittämiseen.

  • Täysin digitaalinen työtila
  • Business Model Canvas -työkalu
  • Ketterä liiketoiminnan kehitys
  • 10" & 40" kosketusnäytöt
  • Ohjelman kuvaus lue lisää >>>



Follow jukkaam on Twitter Join to Linkedin Group View JukkaAM's profile on slideshare

Blogi

http://jukkaam.wordpress.com/

Tilaa RSS syöte

RSS Feed