PDF  Array Tulosta Array  Sähköposti
Kirjoittanut Jukka Ala-Mutka   
20.08.2010 00:00

Talouselämä 20.8.2010 On kokeilevan johtamiseen aika

Perinteinen johtamismalli perustuu koordinaatioon, analyyseihin ja suureen informaation määrään. Seppo Nieminen ja Ilkka Hulkko ehdottivat ennakointia johtamisen työvälineeksi. Usein ennakointi on kuitenkin suorastaan mahdotonta.

Kun yritys on 15 vuotta tehostanut menestyksellä prosesseja, helposti jäädään ajattelemaan, miksi tämä nyt muuksi muuttuisi. Useissa organisaatioissa ei ole tehty minkäänlaisia johtamiseen liittyviä muutoksia.

Juha Koskinen lähestyy ongelmaa oikeasta kulmasta. Mutta miten lisätä aktiivisuutta, jos johtamismallia ei muuteta?

Halutessaan isot yritykset voisivat tuottaa tehokkaasti innovaatioita markkinoille. Muutokset jäävät kosmeettisiksi, mikäli strategisen johtamisen malli ei tue innovaation peruslähtökohtaa eli jatkuvaa liiketoimintamallin testaamista.

Innovaatiot eivät synny A-mallilla

Emme voi ennakoida kaikkea analyyttisesti etukäteen, ja aktiivisuuskin jää vain kivaksi puuhasteluksi. Kutsun perinteiseen kontrollointiin perustuvaa toimintamallia analyyttiseksi A-malliksi. Väitän, että ennakoivalla ja aktiivisellakaan A-mallilla ei Suomessa synny juuri innovaatioita, jotka olisivat menestystarinoita kaupallisesti.

Ketterä strategiamalli tuo tullessaan joustoa ja nopeutta.

Lue koko artikkeli osoitteessa www.talouselama.fi

 

Pyydä oma 30-päivän testi lähettämällä yrityksesi tiedot (yrityksen virallinen nimi ja yhteyshenkilön sähköpostiosoite). Pyynnön saatuamme luomme ohjelmiston käyttöösi saman päivän aikana.



Seminaari liiketoimintainnovaatiosta

Helsingissä keväällä - elokuussa 2012 johdantoseminaari liiketoimintainnovaatioihin ja ketterään liiketoiminnan kehittämiseen.

  • Täysin digitaalinen työtila
  • Business Model Canvas -työkalu
  • Ketterä liiketoiminnan kehitys
  • 10" & 40" kosketusnäytöt
  • Ohjelman kuvaus lue lisää >>>



Follow jukkaam on Twitter Join to Linkedin Group View JukkaAM's profile on slideshare

Blogi

http://jukkaam.wordpress.com/

Tilaa RSS syöte

RSS Feed