Strategiat ketteriksi -
Tieturin ja Cone Advisorin yhteistyössä
syntyy johtamisen uusi suunta

Tieturi ja Cone Advisor yhdistävät ydinosaamisalueensa uudessa strategialähtöisessä valmennuksessa, jossa pääteemat ovat liiketoiminnan kehittämisen innovatiivisuus, ketteryys ja strateginen projektijohtaminen.
Aalto-yliopistossa luennoiva Cone Advisor:in toimitusjohtaja Jukka Ala-Mutka on perehtynyt ketterään strategiointiin ja liiketoimintamalli-innovaatioihin Suomessa ja Pohjois-Amerikassa 15 vuoden ajan. Ala-Mutkan vetämiin strategiavalmennuksiin osallistuu vuodessa yli 100 yritysjohtajaa ja kasvuyrittäjää, mutta osallistujien joukossa on hyvin vähän liiketoiminnan kehittämisen asiantuntijoita eikä yhtään tietohallintojohtajaa.
Tieturi puolestaan on valmentanut 20 vuotta tietohallintojohtoa ja asiantuntijoita. ”Etsimme jatkuvasti uusia tapoja, joilla pystymme helpottamaan liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteisen sävelen löytämistä strategisella tasolla. Visualisointi on ratkaiseva ketteryyttä kasvattava keino, jonka tuomme myös osaksi uutta yhteistä valmennustamme.”, toteaa johtaja Päivi Hietanen Tieturista.
”Strategioita suunnitellaan mappikaupalla ja mitataan loputtomiin kymmenillä mittareilla. Ongelmia on myös strategian tulkinnassa eri funktioiden kehitysjohdolle. Lisäksi vuosi on aivan liian pitkä suunnittelusykli nykymaailmassa sekä strategioille että IT:lle. Kvanttihyppyjen sijaan suosittelemme pienten, heti käytännössä toimivien askeleiden ja jatkuvan kehittämisen tietä. Se tuottaa parhaita käytännössä todettavia tuloksia”, toteaa Jukka Ala-Mutka.
Tämä uusi valmennus suunnataan erityisesti liiketoiminnan kehittämisen johdolle ja asiantuntijoille. Ketteryys lähtee liiketoiminnasta ja johtamisesta. Yritysarkkitehtuuri on ketteryyden mahdollistaja ja yhdessä ketterän kehittämismallin voimalla voidaan liiketoimintaa johtaa systemaattisesti.
”Ketteryyden ja yritysarkkitehtuurin valmentajaorganisaationa olemme vakuuttuneet niiden voimasta kehittämiskokonaisuuksien pilkkomisesta paremmin hallittaviin osiin. Kehittämisportfolion sitominen näihin näkökulmiin auttaa keskittymään olennaiseen, visualisointi kristallisoi asiat viimeistään”, toteaa Päivi Hietanen.
Valmennuksessa käytettävä Cone Made -ohjelmisto on Cone Advisorin kehittämä liiketoiminnan johtamistyökalu. ”Ohjelmisto edustaa uutta visuaalista ja sisältöpohjaista tiedonhallintaa, jossa irtaudutaan perinteisestä dokumenttimuotoisesta sisällöntuottamisesta. Se tukee erinomaisesti oppimista ja visuaalisuus tuo mukanaan tehokkaan vuorovaikutuksen. Organisaation ketteryys edellyttää toki muutosta johtamismallissa sekä liiketoiminnassa että sen kehittämisessä jokaisessa yksikössä”, jatkaa Ala-Mutka.
Tässä Tieturin ja Cone Advisorin yhteistyö kohtaa. ”Ketterillä muutosprojekteilla johtaminen on tätä päivää”, toteaa Tieturin Competence Area Manager Pertti Olamaa.
Lisätiedot Cone Advisor, toimitusjohtaja Jukka Ala-Mutka, puh. 050 572 9714 Tieturi Oy, johtaja, Päivi Hietanen, puh. 010 432 1115
Tieturi
Tieturi Oy on perustettu vuonna 1983. Se on Pohjoismaiden johtava tietotekniikan ja projektijohtamisen koulutusyritys. Toiminnan kulmakiviä ovat tekninen ja pedagoginen edelläkävijyys sekä pitkäjänteinen kumppanuus asiakkaiden kanssa. Tieturi on alansa tunnetuin ja monipuolisin toimija Suomessa ja sen kouluttajat ovat ammattitaidoltaan omien erikoisalueidensa huippuja. Tieturin palveluksessa on noin 100 henkilöä Helsingin pääkonttorissa, Turussa ja Tampereella sekä Ruotsin Informator AB-tytäryhtiössä Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössa. www.tieturi.fi
|